Liisa IHMEMAASSA 5.9.−11.11.2018

Nykytaide hyppää kaninkoloon

Keravan taidemuseo avaa satumaisen kiehtovan näyttelysyksyn

Keravan taidemuseon syksyn näyttely on lainannut nimensä Lewis Carrollin lastenkirjallisuuden klassikolta, jonka nurin käännetty maailma on säilyttänyt tenhonsa vuosikymmenestä toiseen ja poikinut lukuisia näytelmiä, kuunnelmia ja elokuvaversioita. Surrealisteista kaninkoloon hyppäsivät esimerkiksi André Breton, René Magritte ja Max Ernst. Salvador DalÌ teki Liisan seikkailuille oman kuvituksensa niin kuin myös muumeistaan tunnettu Tove Jansson vuosikymmeniä myöhemmin.

Taide- ja museokeskus Sinkassa esillä olevien teosten lähtökohtana ei ole Lewis Carrollin kirja, vaikka muutamissa teoksissa siihen viitataankin. Taiteilijat kuitenkin katsovat maailmaa Liisan tavoin: lapsen uteliain ja hämmästelevin silmin. Pääosissa ovat suuripäiset pikkupojat, naiseuteen kasvavat tytöt, salaperäisen muodonmuutoksen kokeneet metsien asukit, sammalen peittämät selviytyjät ja prinsessat, jotka päättävät kohtalostaan itse.

Liisa Ihmemaassa kuljettaa katsojan tutusta ja turvallisesta todellisuudesta tietoisuuden tuolle puolelle. Paikkaan, jonka tiedämme olevan olemassa, mutta jota on joskus vaikea tavoittaa. Ihmisenä olemisen peruskysymykset kietoutuvat lapsuuden unimaailmaan. Ne liittyvät kehollisuuteen ja minuuden rakentumiseen, ihmisen ja luonnon yhteiseen kohtaloon sekä ajan rajallisuuteen ja fantasian voimaan.

Kim Simonssonin, Tommi Toijan, raumalaisen Kerttu Horilan ja tamperelaisen Merja Haapalan veistosten materiaalina on hauras, mutta pinnaltaan kova keramiikkaa. Hampaiden, hylkeen räpylöiden ja hirvensorkkien lisäksi myös Mia Hamari yhdistelee töihinsä keraamisia elementtejä. Hänen tuohiset naishahmonsa ja puusta esiin kaivetut otuksensa ovat vastakohtien väliin putoavia sekä-että-olentoja. ”Tämä on perhe toisesta todestani, maailmasta jossa ihmiset ja eläimet ovat yhtä ja samaa kaikkeutta. Kissa on ihminen. Ihminen on puuta, luuta, siipiä. Siivet vievät historiaan ja tulevaan, aika jää ajan hampaisiin ja kissan viiksiin”, kuten Hamari itse kuvailee teoksiaan.

Satujen ja fantasiakirjallisuuden tavoin näyttely nostaa mieleen arkkityyppisiä kuvia, jotka auttavat meitä ymmärtämään itseämme ja yhteisöä, jossa elämme. Emma Ainalan ja nykyään Atlantassa asuvan Ilona Cuttsin maalaukset ovat kuin ilmestyksenomaisia välähdyksiä tutusta, mutta silti niin oudosta peilimaailmasta, jonne katsoja on päässyt kurkistamaan. Populaarikulttuurin lävitse siivilöitynyt naiseksi kasvamisen tematiikka näkyy erityisesti Ainalan maalauksissa, Cuttsin teosten viehkeän pinnan alla kuplii kysymys valkoisen sarvikuonon kohtalosta ja tietoisuutemme rajoista.

Näyttelyssä käy myös ilmi, että uusviktoriaanisista valokuvistaan tunnetun Saara Salmen suvussa on säilynyt 1800-luvulta peräisin oleva luonnoskirja, jossa kuvataan ihmemaassa asuvia pitkäkorvaisia olentoja. Luonnoskirja kulkeutui Suomeen Oxfordissa asuneen Dodgsonin perheen keittiöapulaisena työskennelleen sukulaisen mukana. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että tuo sukunimi kuului eräälle matemaatikolle, joka tunnetaan paremmin nimellä Lewis Carroll. Näyttelyn ovat koonneet kuraattori Veikko Halmetoja ja taidemuseon johtaja Arja Elovirta